Maa on koko kulttuurin perusta ja ensimmäisen jalostusasteen toiminta-alue, jossa luodaan koko talouden perusta. Maa on kuitenkin alistettu kauppatavaraksi, jolle asetetaan tuotto-odotuksia, joita ei voi millään aidolla arvonmuodostuksella alkutuotannossa täyttää.
Maan, tämän ensisijaisen tuotantovälineen, hinta siirtyy suoraan alkutuotantoon. Ilman maataloustukia tilanne näkyisi selvemmin. Meidän ruokatuotteidemme hinnanmuodostus ei ole aitoa. Tämä epäaitous hinnanmuodostuksessa näkyy toki monella muullakin toimialalla, mutta kaikkein räikeimmin tämä epäsuhta näkyy maataloudessa. Maatalous toimii alustalla, jonka tuotto-odotus ja tuotannon edellytykset muodostavat suurimman mahdollisen epäsuhdan.
Lahjoittaminen taloudessa
Taloutta tarkasteltaessa puhutaan äärimmäisen harvoin sen kiertoon liittyvistä kysymyksistä. Rahan kierto ja rahan ominaislaadun muutokset tässä kierrossa ovat harvoin minkäänlaisen tarkastelun alla, kun arvioidaan talouden toimivuutta. Jos me katsomme vain rahan määrää tai tuotannon numeerisia arvoja yleisesti, emme saa oikeastaan minkäänlaista kuvaa talouden terveyden tai toimivuuden tilasta.
En ole itse taloustieteen kanssa ammatillisesti missään tekemisissä, mutta koen, että Steinerin Kansantalouskurssi ja muut yhteiskunnalliset kirjoitukset, jotka nyt ovat kriisiytyvässä globalisaatiossa saamassa ihan uutta tuulta purjeisiinsa, antavat maallikollekin työkaluja ymmärrykseen ja oikeuden osallistua keskusteluun. Näin tuntuu olevan, koska siinä keskustelussa, jota yleisesti käydään, ei nähdä, tai ainakaan ei puhuta, niistä perustavaa laatua olevista kysymyksistä, jotka Steiner nostaa esimerkiksi talouden alueella esiin. Tämä tuntuu suorastaan velvoittavan puhumiseen, kirjoittamiseen ja keskusteluun, vaikka ammattilaisten kuuluvuuden ja vaikuttavuuden maailma tuntuisikin olevan kaukana.
Kuten jotkut teistä tietävät, Steiner puhuu Kansantalouskurssissa kolmesta eri rahasta, rahoista, joiden ominaisuudet, tarpeet ja funktiot ovat täysin erilaiset. Nämä eri luonteet syntyvät rahan ikääntyessä kierrossaan. Steiner menee niin pitkälle, että hän sanoo olevan varsin harhaanjohtavaa näiden kaikkien kohdalla käyttää samaa sanaa: raha. Selkeyden vuoksi niille pitäisi olla eri nimetkin.
Asian selventämiseksi hän antoi näille rahan eri muodoille nimet: ostoraha, lainaraha ja lahjoitusraha. Näistä nimistä voidaan johtaa myös kolme taloudellisen vaihdon erilaista muotoa: ostaminen, lainaaminen ja lahjoittaminen. Steiner kirjoittaa Kansantalouskurssissaan seuraavasti:
Ei ole epäilystäkään, etteikö maksamisen ja lainaamisen lisäksi tulisi lahjoittaminen. Terveeseen kansantalouteen kuuluu todella maksamisen, lainaamisen ja lahjoittamisen käsitteiden kolminaisuus. Lahjoittamisen liittämisessä kansantaloudelliseen prosessiin on olemassa haluttomuutta, mutta ellei esiinny lahjoittamista, ei kansantaloudellinen prosessi voi edistyä.
Olen kuullut, että Kansantalouskurssi on hirvittävän vaikea ymmärtää. Onko se? Uskon itse, että kaikki voivat saada siitä irti ideoita, jotka voivat kehittyä oman toiminnan ja valintojen impulsseiksi. Onko meidän todella vaikea ymmärtää esimerkiksi tämä rahan kolminaisuus? Onko meidän vaikea ymmärtää, että lahjoittaminen on välttämätön kansantalouden toiminnan osa?
Lahjoittaminen on varmasti edelleen vaikein taloudelllisen vaihdon muoto. Emmekä me tarkoita tässä mitään kilvenkiillottamista tai hyväntekeväisyyttä. Steiner mainitsee verotuksen olevan luonteeltaan ”pakkolahjoitus”. Ehkä näin on vähän helpompi ymmärtää tämän lahjoittamisen välttämättömyys kansantaloudelliselle prosessille, sen kierrolle. Kaikki ymmärtävät, että ilman verojen maksamista yhteiskuntamme kriisiytyisi hyvin nopeasti. Olisi tietysti teoriassa mahdollista, että veljellinen talous toimisi ilman tätä pakkolahjoittamista vapaaehtoisen, aidon lahjoittamisen pohjalta, mutta maailmaa ja ihmistä katsellessa näyttää siltä, ettemme taida olla tähän kovinkaan valmiita.
Steiner jatkaa:
Monien ihmisten kauhuksi löytyy juuri tämä seikka kirjastani ”Yhteiskunnallisen kysymyksen ydinkohtia”. Siinä arvot, esimerkiksi tuotantovälineet, siirtyvät perimmiltään lahjoituksen kaltaisen prosessin kautta henkilölle, jolla on niiden hoitamiseen tarvittavat edellytykset. Siitä on toki huolehdittava, ettei lahjoitus tapahdu mielivaltaisesti, mutta kansantaloudellisessa mielessä kyseessä on lahjoitus. Lahjoitukset ovat ehdottoman välttämättömiä.
Maa tuotantovälineenä ja arvonkasvattajana
Maa on ensisijainen tuotantoväline. Koko kansantaloudellinen prosessi alkaa aina luonnosta, maasta. Kiinteä omaisuus, eli myös maatalousmaa, on ollut perinteisesti se ”sijoituskohde”, jonne lahjoitusrahan luonteinen pääoma on ruuhkautunut lahjoitushaluttomuuden seurauksena. Ne pääomat, joita ei haluta lahjoittaa terveeseen kansantalouskiertoon, päätyvät ruuhkautumaan maaomaisuuden alueelle. Tilanne olisi jo aikaa sitten ajautunut mahdottomaksi, ellei tämän lahjoitushaluttoman pääoman sijoitusmahdollisuuksia olisi laajennettu maan omistamisen ulkopuolelle luomalla finanssimarkkinat. Näin maan hinnannousu on pysynyt tasolla, joka on näennäisesti hallinnassa.
Maan, tämän ensisijaisen tuotantovälineen, hinta siirtyy suoraan alkutuotantoon. Ilman maataloustukia tilanne näkyisi selvemmin. Meidän ruokatuotteidemme hinnanmuodostus ei ole aitoa. Tämä epäaitous hinnanmuodostuksessa näkyy toki monella muullakin toimialalla, mutta kaikkein räikeimmin tämä epäsuhta näkyy maataloudessa. Maatalous toimii alustalla, jonka tuotto-odotus ja tuotannon edellytykset muodostavat suurimman mahdollisen epäsuhdan.
Maa/luonto on myös ”tuotantovälineenä” muillakin tavoilla poikkeuksellinen: tuottavuuden kasvattaminen voi onnistua jossakin määrin, mutta agrikulttuurin vääntäminen agriteollisuudeksi aiheuttaa halvempaa ruokaan tähdätessään valtavan määrän ekologisia, terveydellisiä ja sosiaalisia ongelmia. Näin on nähtävissä, että alkutuottajat, maanviljelijät ovat elämämme edellytysten vaalijoita ja sen lisäksi kulttuurin tuottajia, hengenelämän edustajia.
Globaalisti liikkuva rahavirta vie tämän lahjoitusrahan, kasaantuvan pääoman, yhä kauemmaksi syntysijoiltaan. Pisarointiteoria, jonka mukaan tämä raha kanavoituisi sijoituksina ja investointeina ihmisten reaaliseen talouteen, on osoittautunut täysin paikkansapitämättömäksi. Tämä raha voi liikkua hengenelämän ja luonnonhuollon palvelukseen vain lahjoittamisen luonteisena. Tällä rahalla on hyvin vähän halua omaan lahjoittumiseensa ja niitä ihmisiä, joilla on mitä lahjoittaa, todella merkittävästi, on yhä vähemmän ja he elävät tarpeiden kohteista ja kuihtuvan hengenelämän kiinnostuksesta yhä kauempana. Nämä valtavat pääoman kasautumat elävät omaa elämäänsä, kaukana mistään yhteisöistä.
Koska lahjoittamisen välttämättömyyttä ei ymmärretä, luontosuhde katkeaa, agrikulttuurista tulee myrkyttynyttä agri-industrialismia ja aktiivinen kultuurielämä, joka hedelmöittäisi tulevaisuuden siemenillä taloutta ja koko elämää, kuihtuu.
Steiner:
Ydinkohta on ihmisten elävä kanssakäyminen ja sosiaalisen järjestyksen kehittyminen yhteenliittymissä kerättyjen kokemusten pohjalta. Ja kun nämä yhteenliittymät alkavat sitten joskus ymmärtää vapaan hengenelämän vaikutusta kansantaloudelliseen prosessiin, heille voidaan antaa keinot talouskierron säätelyyn, ja niitä on selitetty kirjassani ”Yhteiskunnallisen kysymyksen ydinkohtia”. Yhteenliittymissä nimittäin huomataan, että kun vapaa hengentyö taantuu, tapahtuu liian vähän lahjoittamista…… Hengentyön taantuminen havaitaan lahjoitusten vähetessä.
Maa on siis koko kulttuurin perusta ja ensimmäisen jalostusasteen toiminta-alue, jossa luodaan koko talouden perusta. Maa on kuitenkin alistettu kauppatavaraksi, jolle asetetaan tuotto-odotuksia, joita ei voi millään aidolla arvonmuodostuksella alkutuotannossa täyttää. Kun tähän lisätään gobaalin talouden tuomat ongelmat, joissa maata haalitaan valtiollisten toimijoiden ja valtavien korporaatioiden taloudellisilla lihaksilla pois heikommilta, ollaan varsin vaarallisessa tilanteessa. Assosiatiivinen, veljellinen ja luottamukseen perustuva talous globaalisti organisoituna on mielettömyyttä, tässäkin on pakko täysin yhtyä Steineriin. Meidän ainoa mahdollisuutemme reiluuteen ja veljelliseen talouteen on alkaa paikallisemman ja yhteisöllisemmän talouden ja elämän muodostaminen.
Katse tulevaisuuteen
Jos puhutaan maanomistuksesta tullaan väistämättä lahjoittamisen käsitteen äärelle. Maan tulee olla niiden yksilöiden käytettävissä, joilla on halu ja kyky hoitaa koko kulttuurin perustavaa luontoa, tätä poikkeuksellista tuotantovälinettä, sen edellyttämällä tavalla. Tämän päivän maailmassa maan lahjoittaminen tuntuu kaukaiselta ajatukselta, mutta ajatusmalleja, jotka pitävät meitä pahenevan dystopian vankeina, on pakko alkaa murtaa. Tämän voi tehdä vain tavoittamalla tulevaisuudesta ideaaleja, jotka voi ymmärtää sekä järjellä että sydämellä. Me emme koskaan tiedä, millaisiin konkreettisiin kysymyksiin ja vastauksiin tulemme toteuttamisen tiellä törmäämään, mutta kun ymmärrämme tarpeen ja ratkaisun periaatteen, meillä on mahdollisuus löytää yksittäiset ratkaisut.
Kaikki pyrkimys siihen suuntaan, jossa yhteisö ymmärtää oman etunsa ja alkaa toteuttaa kansantaloudessa välttämätöntä lahjoittamista, ovat merkittävä askelia. Se, että maa on yhteisön omistama, sen käyttöoikeuksien siirto ja hallinta on yhteisön toimesta säädelty ja sidottu yhteisön periaatteisiin, vie talouden perustaa terveeseen suuntaan ja rakentaa kehitystä, joka perustuu todellisuuteen, eikä spekulaatioon.
Tulevaisuus voi aueta rakentuvana vain siten, että yhteisöt kokevat uudestaan omien yksilöidensä laadut ja osaamiset ja haluavat antaa niille tilaisuuden. Talouden vinoutuma alkaa siitä epäsuhdasta, joka vallitsee maanviljelyskulttuurin tarpeiden ja rahatalouden maaomaisuudelle antaman arvonkasvattajan ominaisuuden välillä. Niin kauan kuin me emme tunnista emmekä tunnusta lahjoittamisen vältämättömyyttä ja ota vastuuta siitä omiin käsiimme, kriisimme vain syvenee. Muualla maailmassa yhteisöllinen maanomistus, jossa maa otetaan omalla rahankeräyksellä pois hyödykelaadusta yhteisön hallitsemaan lahjoitus -ja kulttuurilaatuun, on jo tavallista. Me kuulemme aika ajoin rikkaista luontoystävistä, jotka ovat lahjoittaneet suuria summia hyviin tarkoituksiin. Eikö olisi kuitenkin vielä hienompaa, kun me tavalliset ihmiset tavallisissa yhteisöissä, heräisimme pelastamaan luontoa ja maatalousmaata yhteisön tarpeisiin hamaan tulevaisuteen? Pienistä puroista kasvaa isoja virtoja.
Biodynaamisen viljelyn säätiöllä on käynnissä kampanja, joka pyrkii rakentamaan tällaisen mallin mukaista lahjoittamiseen perustuvaa yhteisomistusta. Säätiö on omien sääntöjensä sitoma yhteisön tahdon toteuttaja, joka antaa käyttöoikeudet ja katsoo yhteisön edustajana, että käyttöoikeuden haltija toimii yhteisön edun mukaisesti. Olemme katsoneet, että tällaisten säätiöiden ja rahastojen on oltava paikallisia, jotta ihmiset voivat herätä vastuuseen oman yhteisönsä kehittämisestä. Millään muulla tavalla, ulkopuolelta annettuna tai pakotettuna talouden uusi perusta ei voi lähteä toimimaan, kuten Steinerkin toteaa: Taloutta ei voi organisoida, sen tulee antaa organisoitua.
Meidän tulee antaa sille, siis meille, mahdollisuus siihen. www.kurkirahasto.fi
Tämä artikkeli on julkaistu Demeter -lehdessä 3/18
Teksti: Timo Kalliokoski
Kuvat: Sari ja Timo Kalliokoski